Myyntipäällikkö Ville väänänen

Uudenmaan alueella Polygonin myyntipäällikkönä toimivalle Ville Väänäselle hyvä ja avulias työyhteisö, hyvät työskentelyedellytykset tarjoava työnantaja sekä työn merkityksellisyys ovat olennaisia asioita työssä viihtymisessä.

”Ei tarvitse miettiä, minkä takia tätä työtä tehdään”

Ville Väänänen aloitti työskentelyn Polygonilla alkuvuodesta 2016. Hänen työnsä myyntipäällikkönä on monipuolista ja liikkuvaa.

”Pyörin esimerkiksi paljon tuossa pääkaupunkiseudun rakennustyömailla, etsin sieltä meille uusia projekteja ja myyn sekä markkinoin olosuhdehallintapalveluita”, Ville kuvailee työnkuvaansa.

Työssä ei koskaan tule vastaan kahta samanlaista päivää, mikä on Villen mielestä erittäin hyvä asia.

”Työn parhaita puolia on kyllä vaihtelevuus. Meillä on neljä erilaista tuoteryhmää, tuotelinjaa, ja erilaisia palveluita, joita myydään erilaisille asiakkaille. Jokainen päivä on erilainen.”

”Se on myös tärkeää, että työ on merkityksellistä. Ei tarvitse aamulla miettiä, että minkä takia tätä työtä tehdään. Saadaan kiitosta siitä, että ollaan pystytty auttamaan meidän asiakkaita.” 

Työnantaja ja työkaverit auttavat onnistumaan

Ville kokee, että työnantajalta saatu perehdytys on antanut erinomaisen pohjan työssä onnistumiselle.

”Kyllä mä olen saanut työstä paljon hyvää. Olen saanut tosi hyvän pohjan tähän ja hyvän perehdytyksen. Työnantaja on tehnyt pohjatyönsä ja antanut hyvät lähtökohdat tälle työlle. Lisäksi olen saanut paljon hyviä, hauskoja työkavereita”, hän kertoo.

Haasteellisissa tilanteissa työkavereiden apu on aina ollut lähellä, sillä hyvässä työyhteisössä kaikesta ei tarvitse selvitä yksin.

”Ilmapiiri työpaikalla on tosi iloinen ja yhteishenki hyvä. Monesti aikataulut ovat tosi kireitä ja henkilökohtaisesti mm. tarjousvaiheessa monesti tarvitsee pyytää apua, ja sitä kyllä aina saa kavereilta”, Ville kertoo.