Luhtitaloyhtiössä epäiltiin putkivuotoa
Johdonmukaisesti toimimalla Polygonin vuodonhakijat onnistuivat paikallistamaan vuotokohdan, vaikka samalla olosuhteista johtuva kiire painoi päälle.
Notice
You are now leaving Polygon Restoration's website and will be directed to another country in the group.
Do you want to proceed?
Johdonmukaisesti toimimalla Polygonin vuodonhakijat onnistuivat paikallistamaan vuotokohdan, vaikka samalla olosuhteista johtuva kiire painoi päälle.
Powerin liikekiinteistössä Kuopiossa tarvittiin nopeaa reagointia, kun tiloihin vuoti kovalla paineella vettä sprinklerijärjestelmästä. Polygonin avulla tilat saatiin kuiviksi nopeasti, ja arvioidun kuukauden myymälän sulun sijaan purku- ja kuivausvaiheessa selvittiin viiden päivän kiinniololla.
Kastuneiden asiakirjojen kunnostuksessa nopea kuivausprosessin aloittaminen ja oikeat toimintatavat ovat ratkaisevia lopputuloksen kannalta. Asiakasyrityksemme meille kuivattavaksi antamista asiakirjoista kaikki saatiin pelastettua.
Yleensä Polygonin putkivuotojen paikallistamistoimeksiannot liittyvät tavallisiin rakennuksien käyttövesi-, lämmitys- tai viemäriputkiin. Tänä keväänä haimme kuitenkin vuotoa hieman järeämmästä putkesta.
Helsingissä merenrannalla sijaitsevassa kerrostalossa havaittuun, erikoiseen julkisivuvuotoon löydettiin syyt Polygonin asiantuntevilla tutkimusmenetelmillä.
Hätäpäivystys 24/7
020 7484 00Sähköposti
finland@polygongroup.comYrityksen tiedot
Polygon Finland Oy
PL 36 (Lyhtytie 22)
00741 Helsinki
Puh. 020 7484 01
Y-tunnus 0892371-5
Toimipaikkamme