Notice
You are now leaving Polygon Restoration's website and will be directed to another country in the group.
Do you want to proceed?
Joulun aikaan tulipalojen riski on muuta vuotta suurempi. Kynttilät, tuikut, takat, jouluvalot ja jatkojohdot lisäävät kaikki osaltaan palojen todennäköisyyttä. Varmista siis rauhallinen joulu käymällä turvallisuusnäkökohdat läpi.
Talvella ja erityisesti joulun aikaan kodeissa ollaan paljon tekemisissä tulen kanssa kynttilöiden ja takkatulen muodossa. Vaikka niistä voi helposti tulla rutiinia, varovaisuutta ja valvontaa ei voi elävän tulen suhteen koskaan korostaa liikaa.
Kannattaa pitää kiinni periaatteesta, että kynttilöitä ei ikinä jätetä yksin palamaan. Muuten yksinäinen palava kynttilä saattaa helposti unohtua, palaa loppuun ja sytyttää vaikkapa koristemansetin ja pöytäliinan. Tuikkukynttilät on aina pidettävä riittävän etäällä toisistaan, turvallisella ja kuumenemattomalla alustalla. Turvaetäisyys verhoihin sekä leikkiviin lapsiin on myös aina aiheellinen.
Takkatulta poltettaessa palon saattaa sytyttää esimerkiksi tulisijasta lentänyt kipinä tai liian pitkään jatkuva yhtäjaksoinen lämmittäminen. Puita kannattaa polttaa maltilliseen tahtiin ja välttää sijoittamasta takan edustalle syttyviä materiaaleja.
Joulun aikaan keittiössä tulee puuhasteltua paljon, ja keittiö onkin yksi yleisimmistä tulipalojen syttymispaikoista. Päälle jäänyt liesi aiheuttaa suuren osan asuntopaloista. Monen asian yhtä aikaa tekemisessä on aina se riski, että unohtaa levyn päälle.
Tavaroiden asettaminen jo sammutetun mutta ei vielä jäähtyneen levyn päälle on toinen riskialtis kohta. Patalapun ei tarvitse kauankaan olla kuumalla hellalla, kun se jo voi roihahtaa tuleen.
Vialliset sähkölaitteet ovat yleinen palon syttymissyy. Aina tähän ei voi itse vaikuttaa, mutta esimerkiksi kodin siisteydellä on merkitystä riskin ennaltaehkäisyssä. Jos television tai muun sähkölaitteen päälle kertyy paksu kerros pölyä, se on varmasti alttiimpi roihahtamaan isompaan liekkiin. Kannattaa myös pistää merkille, jos sähkölaite käryää tai haisee pahalle. Se voi ennakoida palovaaraa.
Sähkölaitteista kiuas on yllättävän tavallinen palon aiheuttaja. Kiukaan lähellä kuivatetaan usein pyykkejä, ja saunan lämmetessä pyykkinarulta saattaa helposti tipahtaa jotain kiukaalle. Pyykkien kuivattamista saunassa kannattaa välttää ja erityisesti kiukaan päällä ei saisi kuivattaa mitään.
Joskus palo voi lähteä suoraan huonokuntoisista sähköjohdoista, jotka aiheuttavat oikosulun. Vanhojen ja vahingoittuneiden sähköjohtojen uusimista ei siis kannata pitkittää.
Vaikka sisätiloissa tupakointi onkin vähentynyt huimasti, se on edelleen monen tulipalon aiheuttaja. Huolimaton tumppaaminen voi saada aikaan roska-astian palon, jos tupakka ei ole sammunut kunnolla.
Monet palot alkavat siitä, kun henkilö nukahtaa tupakka suussa. Usein palava tupakka sytyttää sohvan tai sängyn palamaan, mikä on sitäkin vaarallisempaa, kun henkilö itse on unessa. Tässäkin asiassa varminta on pitää kiinni periaatteesta, että tupakka sytytetään vain pihalla.
Aina vahinkoja ei voi välttää, ja siksi toimiva palovaroitin on elintärkeä. Muistathan tarkistaa säännöllisesti palovaroittimen toiminnan ja varmistaa, että sen sijainti on järkevä. Useinkaan yksi palovaroitin ei riitä koko asuntoon, sillä jokaista alkavaa 60 huoneneliötä kohti tulee olla vähintään yksi palovaroitin.
Jos jotain kuitenkin sattuu, niin meidät tavoittaa ympäri vuorokauden 24h-päivystysnumerosta 020 7484 00.
Hätäpäivystys 24/7
020 7484 00Sähköposti
finland@polygongroup.comYrityksen tiedot
Polygon Finland Oy
PL 36 (Lyhtytie 22)
00741 Helsinki
Puh. 020 7484 01
Y-tunnus 0892371-5
Toimipaikkamme