Notice
You are now leaving Polygon Restoration's website and will be directed to another country in the group.
Do you want to proceed?
Suurin osa kosteusvaurioiden selvityksistä tehdään vakuutusyhtiöiden toimeksiannosta. Jos vakuutusyhtiön korvauspäätös on kielteinen, emme voi jatkaa kartoitusta – paitsi jos se tapahtuu kiinteistön omistajan toimeksiannosta.
Saamme joskus palautetta, jossa ollaan pettyneitä kosteustutkimusten keskeyttämiseen. Asiakas saattaa kokea, että Polygon ei tarjonnut tarpeeksi kattavaa vahinkokartoitusraporttia kiinteistöstä. Tällaisissa tapauksissa taustalla on kuitenkin sopimus vakuutusyhtiön kanssa, jolloin vakuutusyhtiön ehdot määrittelevät sen, kuinka pitkälle palveluitamme käytetään heidän lukuunsa.
Vesivahinkojen ja kosteusvaurioiden kartoituspyynnöt tulevat meille useimmiten juuri vakuutusyhtiöiden kautta. Meillä on sopimus kaikkien Suomessa toimivien vakuutusyhtiöiden kanssa ja yhteistyömme on suunniteltu niin, että se on asiakkaan kannalta mahdollisimman vaivatonta.
Vahingon syyn selvitys kuuluu aina kotivakuutuksen piiriin. Vakuutusyhtiö antaa siitä toimeksiannon meille ja toimii myös sen maksajana. Kartoituksen tavoite on saavuttaa vakuutusyhtiölle tarvittava tieto korvauspäätöksen tekemiseen: mikä vahinko oli kyseessä, mistä se johtui ja onko se korvattava vai ei.
Lähtökohtaisesti vakuutusyhtiön toimeksiannosta tehtävän selvityksen tarkoitus on tuottaa perusteellinen vahinkoalueen kosteuskartoitus raportteineen, jonka pohjalta voidaan suunnitella jatkotoimenpiteitä, poikkeuksena kuitenkin ei korvattavat -vahingot. Jos korvauspäätös on kielteinen, niin kartoitus on lopetettava – joskus lyhyeenkin. Jos esimerkiksi havaitsemme heti, että vahinko johtuu rakennusvirheestä, kartoitusta ei vakuutusyhtiön näkökulmasta ole enää tarpeellista jatkaa.
Tapauksissa, joissa vakuutuskorvausta ei vahingon yhteydessä saadakaan tai se jää olemattoman pieneksi, on usein kyse kiinteistön ikään liittyvistä asioista. Vakuutuksen omavastuu voi myös olla sen verran korkea, että korvausta ei jää maksettavaksi.
Ymmärrettävästä syystä asiakas on monesti tällaisessa tapauksessa pettynyt. Kosteusvaurio on muutenkin aina asia, jonka yllättäessä hätä on suuri. Kun vakuutusyhtiöltä vielä tähän päälle tulee kieltävä korvauspäätös, on tilanne asiakkaalle erittäin harmillinen.
Vaikka vakuutusyhtiöltä tulisi kielteinen korvauspäätös, me jatkamme tietysti mielellämme kiinteistövaurion kartoittamista ja korjaamista loppuun asti. Tämä kuitenkin vaatii sen, että kiinteistön omistaja tekee sopimuksen näistä palveluista suoraan meidän kanssamme ja toimii niiden maksajana. Vakuutuksen lukuun emme voi enempää tehdä.
Helpoin tapa edetä tällaisessa tilanteessa on katsoa vakuutusyhtiön teettämän kartoituksen raportista kartoittajamme tiedot ja olla yhteydessä häneen tai vaihdenumeron 020 7484 01 kautta palvelukeskukseemme. Jos vakuutusyhtiön tekemän kielteisen korvauspäätöksen suhteen jää epäselvyyttä, kannattaa vielä kysyä tarkempia tietoja selvityksen taustoista korvauskäsittelijältä.
Jotta kiinteistövahingon korjausprosessi saadaan käyntiin, tarvitaan ensin kokonaisvaltaisen kartoituksen tekemistä. Sen pohjalta voimme tehdä suunnitelman tarvittavista toimenpiteistä ja hoitaa asiakkaan halutessa myös korjausrakentamisen. Oli vahinko mittakaavaltaan sitten millainen tahansa, hoidamme sen kyllä ammattitaidolla kuntoon.
Lähtökohtamme jokaisessa työkohteessa on, että teemme oman osuutemme mahdollisimman hyvin. Osaksi työtämme kuuluu, kuten monella muullakin alalla, myös negatiivisen palautteen kestäminen ja suhtautuminen siihen ymmärtäväisesti sekä tarvittaessa parannuskeinojen kehittäminen.
Sosiaalinen media on tehnyt palautteen antamisesta helppoa, ehkä liiankin helppoa. Sen myötä kaikenlaiseen palautteeseen on oltava valmis. Harmillisen usein tilanne on se, että palautetta annetaan vain silloin, kun jokin kiukuttaa ja ollaan tyytymättömiä. Onneksi joukosta nousee positiivisiakin viestejä, joissa kiitetään ammattitaitoisesta ja hyvästä palvelusta. Niiden voimalla jaksamme tehdä työtämme vuodesta toiseen. Lisäksi mittaamme säännöllisesti asiakkaidemme tyytyväisyyden tasoa, ja keskiarvo eri osa-alueista annetuista kouluarvosanoista on ollut 8,5:n molemmin puolin – eli lähellä kiitettävää.
Kiitos vielä asiakkaillemme palautteesta, jota olemme saaneet. Haluamme teidän tietävän, että teemme jatkossakin työtämme kiinteistövahinkojen parissa täydellä sydämellä, sekä kiinteistöjen että ihmisten hyväksi.
Hätäpäivystys 24/7
020 7484 00Sähköposti
finland@polygongroup.comYrityksen tiedot
Polygon Finland Oy
PL 36 (Lyhtytie 22)
00741 Helsinki
Puh. 020 7484 01
Y-tunnus 0892371-5
Toimipaikkamme