Notice
You are now leaving Polygon Restoration's website and will be directed to another country in the group.
Do you want to proceed?
Ennakoimalla ja varautumalla tulipalojen aiheuttamat vahingot saadaan usein pysymään melko pieninä. Tärkeässä roolissa tässä ovat oikeanlaiset paloturvallisuusvälineet ja -laitteet, jotka ovat helposti käden ulottuvilla ja käyttökunnossa.
Sammutuspeite on yksinkertainen ja edullinen mutta sitäkin toimivampi sammutusväline, jonka tulisi löytyä joka kodista. Sammutuspeitteitä on nykyään saatavilla helposti jopa isommista marketeista, ja hintakin jää usein vain parinkympin tienoille.
Sammutuspeitteen sammutusvaikutus perustuu tukahduttamiseen, ja se soveltuu muun muassa sähköpalojen ja keittiön pienten rasvapalojen sammuttamiseen. Palamattomasta materiaalista valmistettu sammutuspeite asetetaan sammutettavan kohteen päälle, ja oikein käytettäessä peite suojaa samalla myös tulipaloa sammuttavaa henkilöä palovammoilta. Peite vedetään auki pakkauksen alareunan nauhoista ja peitteen ylänurkista kiinni pitäen peite levitetään palokohdan päälle ja jätetään paikalleen.
Erityisen hyödyllinen sammutuspeite on silloin, jos ihmisen vaatteet syttyvät palamaan. Henkilö kaadetaan maahan ja sammutuspeitto levitetään päälle ylävartalosta aloittaen, jotta kasvot ja hengitystiet saadaan suojattua ensin.
Sammutin on kodin turvavarusteena myös erittäin suositeltava. On olemassa vaahtosammuttimia, nestesammuttimia ja jauhesammuttimia, joilla jokaisella on omat vahvuutensa ja toisaalta myös heikkoutensa, jotka kannattaa ottaa huomioon sopivan sammuttimen valinnassa.
Jauhesammutin on markkinoiden yleisin sammutintyyppi, ja sen sammutteena on yleensä ABC-paloluokan sammutejauhe. Käyttötarkoituksiltaan jauhesammutin on monipuolinen: se sopii lähes kaikkien paljon sammuttamiseen. Haittapuolena on kuitenkin jauheesta nouseva pöly, joka tekee jälkisiivouksesta erittäin työlästä ja vaurioittaa usein kodin sähkölaitteita.
Vaahtosammuttimessa sammutteena käytetään vettä ja siihen sekoitettua AB-paloluokan vaahtonestettä. Vaahtosammutin on helppokäyttöinen ja sammuttaa tehokkaasti kuitumaisten materiaalien, kuten puu- ja paperipaloja sekä nestepaloja. Sisältämänsä veden vuoksi vaahtosammutin soveltuu säilytettäväksi ja näin ollen myös käytettäväksi ainoastaan lämmitetyissä tiloissa, sillä se jäätyy pakkasella.
Nestesammuttimen sammutinaineena on vettä ja siihen sekoitettua A-paloluokan lisäaineistusta. Käyttötarkoitukseltaan nestesammutin on hyvin lähelle vaahtosammutinta vastaava, ja myös sen miinuspuoli on jäätymisriski. Etuna sekä vaahto- että nestesammuttimissa on siivouksen helppous palon sammuttamisen jälkeen. Sammuteaine ei leviä ympäri huoneistoa, kuten jauhesammutinta käytettäessä, vaan ainoastaan alueelle, jolle sitä käytetään.
Jotta sammutin pysyy toimivana, on tärkeää muistaa sen huollattaminen säännöllisesti. Kotikäytössä olevien sammuttimien huoltoväliksi suositellaan kahta vuotta, joka lasketaan alkavaksi sammuttimeen merkitystä valmistuspäivästä. Koeponnistus on lisäksi tehtävä 10 vuoden välein.
Palovaroitin kuuluu jokaisen kodin pakolliseen varustukseen, ja niitä on oltava vähintään yksi kutakin alkavaa 60 neliömetriä kohti. Ei kuitenkaan riitä, että palovaroittimet on kertaalleen hankittu, vaan niitäkin on syytä uusia 5–10 vuoden välein.
Palovaroittimen oikealla sijoituspaikalla on myös paljon väliä. Savu ja lämpö nousevat ylöspäin, joten palovaroitin kannattaa kiinnittää kattoon, ja sen useimmat tietävätkin. Etäisyyden seinästä, nurkasta tai kattopalkista on oltava vähintään 50 cm. Lisäksi suositellaan, että jokaisessa makuuhuoneessa, eteisessä ja portaikkojen yläosassa tuli olla palovaroitin. Ilmanvaihtoventtiilien edustalle, keittiöön tai pesutiloihin palovaroittimia ei kannata asentaa, sillä näissä kohdissa ne ovat alttiita vaurioitumaan. Myös pöly, jatkuva veto, pakkanen, kosteus ja kuumuus voivat aiheuttaa palovaroittimien toimintaan häiriöitä.
Kodeissa, joissa on tulisija, kannattaa sijoittaa palovaroittimen lisäksi häkävaroittimeen. Häkä eli hiilimonoksidi on epätäydellisen palamisen tuloksena syntyvä hajuton ja väritön kaasu, joka on helposti syttyvä ja ihmiselle erittäin myrkyllinen. Häkää ei voi havaita aistein, ja Suomessa sattuu joka vuosi häkämyrkytyskuolemia.
Häkävaroitin suositellaan asennettavaksi jokaiseen huoneeseen, jossa on takka, kaasuhella tai muu tulisija. Sen voi asentaa kattoon tai seinään, kunhan huolehtii, että etäisyys seinän ja katon taitekohdasta on riittävä (kattoon kiinnitettäessä 30 cm ja seinään kiinnitettäessä 15 cm). Kulmauksessa ilma voi jäädä seisomaan eikä häkä kulkeudu sinne asti.
Vaikka riittävästä paloturvallisuusvälineistöstä on syytä huolehtia joka kodissa, paras tilanne on tietysti sellainen, jossa äsken mainittuja välineitä ja laitteita ei koskaan jouduta hyödyntämään. Siinä auttavat huolellisuus tulen käsittelyssä, suojaetäisyyksien noudattamisessa ja sähkölaitteiden käytössä. Vaaratilanteita voi myös ennaltaehkäistä esimerkiksi välttämällä tupakointia sisällä, poistamalla vioittuneet sähkölaitteet käytöstä ajoissa, välttämällä pyykkien kuivattamista kiukaan yläpuolella ja välttämällä kynttilöiden jättämistä palamaan valvomatta.
Kannattaa muistaa, että asukkaalla itsellään on tärkein vaikutus oman kotinsa turvallisuuteen!
Hätäpäivystys 24/7
020 7484 00Sähköposti
finland@polygongroup.comYrityksen tiedot
Polygon Finland Oy
PL 36 (Lyhtytie 22)
00741 Helsinki
Puh. 020 7484 01
Y-tunnus 0892371-5
Toimipaikkamme