Pakkasen aiheuttamat jäätymisvahingot työllistävät taas

7.2.2019

Putkien jäätymiset ja niistä seuranneet vesivahingot ovat Polygonin Jukka Kosuselle tuttu aihepiiri jo parinkymmenen vuoden ajalta. Tänäkin vuonna niitä on tullut vastaan jo useita, ja riskialtis aika jatkuu vielä.

Jäätymisvahinkoihin törmätään joka talvi

Polygon Finlandin pohjoisin toimipaikka on Rovaniemellä, missä talven pakkaslukemat ovat yleensä useaa astetta napakammat kuin eteläisemmässä Suomessa. Rovaniemellä projektipäällikkönä työskentelevä Jukka Kosunen on siis pakkasaiheeseen erittäin pätevä haastateltava.

jään rikkoma putkiston osa_polygon”Täällä ja koko Lapissa on pakkasia enemmän kuin muualla Suomessa, mutta toisaalta täällä on myös totuttu niihin ja osataan ehkä varautuakin paremmin. Varautumisesta huolimatta jäätymisiä pääsee kuitenkin tapahtumaan. Aina ei ole kyse pelkästä huolimattomuudesta, vaan voi sattua vahinkoja – ikkuna saattaa jäädä raolleen ja tuuli avaa ikkunaan, jolloin tila jäähtyy ja lopulta jäätyy. Jäätyessään putket eivät vielä rikkoudu, vaan vasta siinä vaiheessa, kun lämpötila alkaa taas kohota”, Kosunen kertoo.

Kosunen on työskennellyt Polygonilla yhteensä 30 vuotta ja niistä Rovaniemen toimipaikassa vahingonhoito- ja kuivaustöiden parissa jo 20 vuotta. Kokemuksesta hän tietää, mitä pakkanen voi saada aikaan kiinteistöissä – mutta myös sen, että joka talvi pakkaset eivät aiheuta samalla tavalla vahinkoa. 

”Joinakin talvina pakkasen aiheuttamat vahingot työllistävät enemmän. Niitä syntyy eniten silloin, kun pakkanen jatkuu pidempään, lyhytkestoisempina pakkaskausina rakenteet eivät ehdi jäähtymään. Tuuli voi vielä lisätä pakkasen purevuutta, kuten tänä talvena.”

”Keskimäärin meille tulee hoidettavaksi kymmenkunta jäätymisestä johtuvaa vahinkoa talvessa, kiivaampina talvina parikymmentäkin. 20 vuoden takainen talvi, vuoden 1999 alku, oli ennätysvuosi sekä pakkasten että vahinkojen määrän suhteen. Meille tuli hoidettavaksi noin 40 jäätymisvahinkoa – niitä oli suuri osa koko talven töistä”, Kosunen muistelee. 

Pahimmillaan koko rakennuksen sisätilat ovat jään peitossa

Suurin osa jäätymisvahingoista tapahtuu Kosusen mukaan tammi-helmikuun aikana, mutta sen lisäksi tyypillistä riskiaikaa ovat ensimmäiset pakkasjaksot alkutalvesta. Silloin syynä ovat yleensä vahingossa auki jääneet tuuletusikkunat tai räppänät. Useimmiten jäätymisvahinkokohteet ovat sellaisia, joissa ei oleskella säännöllisesti, esimerkiksi kesämökkejä, varastoja tai autotalleja. 

”Jos putkisto ehtii rikkoutua, syntyy joskus suuriakin vahinkoja. Pahimmillaan jäätä voi olla rakennuksessa kauttaaltaan ja jopa pihallakin. Rakennus voi olla kastunut kokonaan, yläkerrasta alakertaan saakka”, Kosunen kertoo. 

Aiemmilta talvilta Kosusen mieleen on jäänyt joitakin jäätymisvahinkokohteita, joissa vahingon laajuus on saanut kaiken näyttämään jo aivan epätodelliselta. 

lieden päälle valunut vuotovesi on jäätynyt_polygon”Eräässä tapauksessa kesämökissä oli metri jäätä niin, ettei ovea tahtonut saada auki. Toisessa kohteessa taas yläkerrassa oli vuotanut wc-istuin ja kaikki rakennuksessa oli jään sisällä, leivänpaahtimia ja kahvinkeittimiä myöten. Näkymä oli kuin Dalin maalauksesta, kaikki oli venynyt alkuperäisestä olomuodostaan.” 

Kun jäätä on kaikkialla, sitä ei suinkaan lähdetä poistamaan hakkaamalla tai antamalla vain lämmön nousta. 

”Tällaisessa tilanteessa jään poistaminen onnistuu parhaiten sorptio-tyyppisillä ilmankuivaimilla. Niin jää sublimoituu eli muuttuu suoraan vesihöyryksi. Kun jää on poistettu, aloitetaan purkutyöt ja kuivaus”, Kosunen kertoo. 

Vesiputkien vaurioiden lisäksi Kosunen on törmännyt toistuvasti pakkasen aiheuttamiin lattialämmitysten jäätymistapauksiin. 

”Niitä sattuu tyypillisesti uudehkojen omakotitalojen autotallirakennuksissa. Tallin lämpötilaa saatetaan laskea pikkuhiljaa vuosi vuodelta. Jossain vaiheessa tullaan siihen tilanteeseen, että jäässä oleva auto ei enää sulakaan tallissa, vaan aiheuttaa sen, että sisälämpötila laskee entisestään ja autotalli jäätyy.” 

Näillä ohjeilla ennaltaehkäiset jäätymisvahinkoja

Jotta pakkanen ei pääsisi tekemään tuhojaan kiinteistöissä, Kosunen antaa muutaman hyvän neuvon.

vesiputkien jäätymisvahingot_jäätynyt naulakko_polygon”Ensimmäinen ehto on se, että lämpötilojen rakennuksissa on oltava riittävät. Kannattaa huolehtia siitä, että lämmitys toimii niin kuin pitääkin ja etteivät esimerkiksi releet ole rikki. Jos ei mökillä käydä, siellä olisi hyvä olla jonkinlainen etävalvonta. Pitää myös muistaa mitata lämpötilaa muualtakin kuin keskeltä rakennusta sen lämpimimmästä kohdasta. Jos keskellä on 10 astetta lämmintä, nurkissa saatetaan olla jo pakkasen puolella.” 

”Vanha konsti, jossa neuvotaan pitämään vesijohdossa vesi virtaavana, toimii vain sellaisissa rakennuksissa, joissa oleskellaan. Jos rakennus on käyttämättömänä, veden valumaan jättäminen päinvastoin voi johtaa vahinkoihin.” 

”Tärkeää on muistaa räppänöiden ja tuuletusikkunoiden sulkeminen, sillä niiden takia tapahtuvat joka talvi ensimmäiset putkien jäätymiset. Suuremmilta vahingoilta voidaan välttyä riittävällä fyysisellä valvonnalla: varsinkin sään pakastuessa jonkun pitäisi käydä paikan päällä tarkastamassa, että lämmöt ovat sopivat.” 

Jos vahinko on jo ehtinyt tapahtua, tärkeintä on ryhtyä nopeasti korjaustoimenpiteisiin. Käänny silloin Polygonin puoleen: tavoitat meidät arkisin numerosta 020 7484 01 ja vuorokauden ympäri numerosta 020 7484 00

Ota yhteyttä!