Pahasti palanut Porin Keskuskartano korjataan entiselleen

21.11.2019

Porissa sijaitsevan Keskuskartanon palo viime keväänä näkyi lehtien otsikoissa ympäri Suomea. Kaikki ihmiset saatiin onneksi pelastettua kohteesta, ja rakennuksen pelastamisesta huolehtii osana Polygon-konsernia toimiva Tehokuivaus Oy.

Ullakkokerros syttyy palamaan

palanut Porin Keskuskartano korjataan entiselleen_tehokuivaus polygon

1960-luvun alussa rakennettu Keskuskartano oli valmistuessaan Pohjoismaiden suurin vuokratalo. Kerrostalossa on 11 kerrosta, 5 rappua ja 162 asuntoa. Lisäksi talon yhteydessä on matalampi siipiosa, jossa on liiketiloja sekä hotelli.

15.5.2019 Keskuskartanon kattorakenteissa syttyi tulipalo, joka levisi räjähdysmäisesti koko talon leveydelle, työllistäen yhteensä 100 palomiestä 20:stä eri yksiköstä. Asukkaat evakuoitiin nopeasti, ja kuolonuhreja tai loukkaantumisiakaan palo ei onneksi aiheuttanut. Tästä illasta kuitenkin alkoi erittäin paljon työtä vaativa jälkivahinkojen torjunta-, purku- ja jälleenrakennusprosessi.

Osana Polygonia toimiva Tehokuivaus sai tilauksen jälkivahingontorjuntatöistä Keskuskartanon isännöitsijältä ja yhteistyö paloviranomaisten kanssa käynnistyi saman tien. Jo seuraavana päivänä palon alkamisesta kohteessa työskenteli yhteensä 14 henkilöä Tehokuivaukselta ja jälkivahinkojen torjuntatöitä johti Juha Mäkitalo. Vaikka hänellä on 35 vuoden kokemus vahinkoalalta, tämä on hänen työuransa suurin asuntopalokohde.

Porin Keskuskartanon jälkivahinkojen torjunta_tehokuivaus polygon

”Valtakunnallisesti ajatellenkin tämä on merkittävän kokoinen palokohde. Meidän kannaltamme työprosessimme etenee periaatteessa samalla tavalla kuin pienemmissäkin kohteissa, mutta kaikki vain tapahtuu suuremmassa mittakaavassa”, Mäkitalo kertoo.

Vaarallista työtä ja yhteistyötä eri tahojen kanssa

Työskentelyolosuhteet jälkivahinkojen torjuntavaiheen alussa olivat erittäin haastavat, sillä talon ylimmät kerrokset olivat vielä palotilassa, palaneet kattorakenteet ja seinistä putoilevat pinnoitemateriaalit aiheuttivat omat riskinsä, betonirakenteet olivat palon jäljiltä vielä äärimmäisen kuumia ja rakenteiden sortumavaara oli 35 metrissä työskenneltäessä todellinen riski. Aluetta suojattiin kulkutunnelien sekä verkkojen avulla, ja työnteon turvallisuutta varmistettiin turvaliinoituksella ja -valjailla. Myös hissien toimimattomuus aiheutti haastetta.

Ensimmäisiin jälkivahinkojen torjuntatöihin kuuluivat jokaisen asunnon jääkaappi-pakastimen tyhjennys sulamisvesien aiheuttamien lisävahinkojen estämiseksi, veden imurointi joka kerroksessa, paloalueen suojaus palotutkintaa varten, turvallisten reittien selvitys asukkaille ja heidän välttämättömien lääkkeidensä ja vaatekertojensa sekä lemmikkien nouto asunnoista.

Asuntoihin tehtiin jo kolmantena päivänä alustava vahinkokartoitus, jossa todettiin, että suurimpaan osaan asunnoista oli päässyt virtaamaan sammutusvettä vintillä sijainnutta antennikaapelointijärjestelmää pitkin. Ylimmän kerroksen asunnoissa oli myös savuhaittoja.

Porin Keskuskartanon purku ja suojaus_tehokuivaus polygon

Sortumavaaran vuoksi purkutöitä varten tarvittiin puominosturi, sillä henkilönostureita ei kaikin osin työturvallisuusriskin takia pystytty käyttämään.

”Rakennuksen korkeus toi tässä haasteensa: oli vaikeaa löytää riittävän isoa nosturia, ja nosturia käytettäessä meidän piti sopia lähellä olevan lentokentän lennonjohdon kanssa nostoajoista. Muutenkin tässä kohteessa on täytynyt tehdä yhteistyötä monien eri tahojen kanssa – katujakin jouduttiin välillä sulkemaan”, Mäkitalo kertoo.

Tehokuivaus toimii kohteen päätoteuttajana välttämättömien purkujen ja suojauksen sekä jälleenrakentamisen aikana. Rakennuttajana toimii Ramboll Finland Oy ja pääsuunnittelijana arkkitehtitoimisto Küttner. Katto- ja julkisivu-urakoinnoin hoitaa Astora-Rakennus Oy.

Työ jatkuu vielä

Tällä hetkellä Keskuskartanolla ovat menossa purku- ja jälleenrakennustyöt Tehokuivauksen Jari Setälän vetämänä. Remontin on tarkoitus valmistua heinäkuun loppuun mennessä 2020. Talon 162 asunnosta 150 vaurioitui, joten tekemistä riittää paljon: kaikki huoneistot kartoitetaan uudelleen vesivahinkojen varalta ja havaitut vahingot kuivataan sekä korjataan, ikkunoita uusitaan, taloon rakennetaan uudet hissit ja ennen paloa aloitettu putkiremontti viedään loppuun.

Porin Keskuskartanon jälleenrakennustyöt_tehokuivaus polygon

Tähän mennessä laaja projekti on tuonut Mäkitalon mukaan esille monia näkökulmia suurissa palokohteissa toimimiseen. Yhä korkeampien kerrostalojen rakentaminen vaikuttaa pelastustoimiin tulevaisuudessa mm. nostokaluston osalta. Suureen taloon mahtuu myös paljon asukkaita, ja ihmismassan hallitseminen vaatii taitoa ja suunnitelmallisuutta. Lisäksi rakennuksen korkeus aiheuttaa tuulisella säällä haasteita korjaustyöskentelylle ja työturvallisuudelle.

Positiivista tapauksessa oli esimerkiksi se, että yhteistyö SPR:n kanssa asukkaiden käynneissä omilla asunnoillaan toimi hyvin. Tehokuivauksen työntekijöiden kommunikointia kohteessa taas helpotti aiemmasta palokohteesta havaittu kehityskohde.

”Meillä oli pari vuotta sitten hoidettavana samantyyppinen tapaus, Omena-hotellin palo. Sieltä saimme lisäoppia ja kehitystoimena hankimme sisäiset radiopuhelimet. Ne olivat nyt kullan arvoinen juttu, sillä niiden avulla saimme tavoitettua koko talon ihmiset viidessä rapussa.”

”Satsauksemme työsuojeluun ja vaaratilanteiden arvioimiseen ovat myös kannattaneet, sillä vaativan projektimme aikana on työtapaturmien määrä ollut nolla. Siitä olen erityisen ylpeä”, Mäkitalo toteaa.

Porin Keskuskartano_tehokuivaus polygon

Lue lisää Keskuskartanon jälleenrakentamisesta täältä »

Ota yhteyttä!