Notice
You are now leaving Polygon Restoration's website and will be directed to another country in the group.
Do you want to proceed?
Hämeenlinnan keskustassa syttyi tulipalo maanantai-iltana 2.10. Kyseessä oli viisikerroksisen asuinkerrostalon kattopalo, jossa liekit roihusivat toden teolla. Pelastuslaitos taltutti liekit useiden yksiköiden voimin. Polygonin JVT- ja pesutekniikka Oy aloitti työt kohteessa seuraavana päivänä, kun pelastuslaitos luovutti kohteen sen haltuun.
JVT- ja pesutekniikalla on pitkä kokemus tulipalon jälkeisistä töistä ja järjestelyistä. Kokemuksen pohjalta tiedetään, miten prosessi saadaan toimimaan varmoin ottein kaikkien osapuolien kannalta sujuvasti. Työskennellään niin, että helpotetaan mm. isännöitsijän työtä.
Kiinteistön omistajalle on luonnollisesti tärkeää myös se, että asiat etenevät hyvin asukkaiden kannalta. JVT- ja pesutekniikan edustaja olikin mukana vahingon jälkeen järjestetyssä asukastilaisuudessa kertomassa mm. koti- ja kiinteistövakuutukseen liittyvistä asioista. Samoin JVT- ja pesutekniikka auttoi asukkaiden muutoissa järjestämällä paikalle kuorma-autoja.
Ensimmäisenä päivänä Polygonin JVT- ja pesutekniikka aloitti sääsuojan rakentamisen palaneen katon suojaksi. Sateisen sään takia jouduttiin tekemään myös tilapäistä pressutusta ennen koko sääsuojan valmistumista. Tulipalo ei levinnyt huoneistoihin, mutta niihin ja porraskäytävään pääsi nokista vettä ja savunhajua. Kastuneissa tiloissa onkin käynnistetty kuivaus ja hajunpoisto. JVT- ja pesutekniikan tehtäviin huoneistojen osalta kuuluvat vahinkojen kartoitus rakenteiden kosteusmittauksineen, purku, kuivaus ja puhdistus sekä vahingoittuneiden irtaimistojen käsittelyä, puhdistusta ja pesua. Lisäksi tehdään kiinteistön ilmanvaihtojärjestelmän puhdistus.
Sääsuojan rakentamisen jälkeisellä viikolla alkoi katon purku ja raivaus, mille oman haasteensa asettaa kiinteistön sijainti kaupungin keskustassa. Isoja siirtolavoja tarvitaan raivausjätteen poiskuljettamiseen. Pitkän kokemuksen ansiosta tarvittavat järjestelyt on saatu hoidettua nopeasti mm. kaupungin kanssa. Kohteen luonteen vaatimat telineet ja aitaukset ovat paikallaan ja kaikki rinnakkaiset työprosessit etenevät.
Hätäpäivystys 24/7
020 7484 00Sähköposti
finland@polygongroup.comYrityksen tiedot
Polygon Finland Oy
PL 36 (Lyhtytie 22)
00741 Helsinki
Puh. 020 7484 01
Y-tunnus 0892371-5
Toimipaikkamme