Notice
You are now leaving Polygon Restoration's website and will be directed to another country in the group.
Do you want to proceed?
Varkka Oy on erikoistunut rakentamaan kiinteistöjä, jotka rakennetaan muuttuviin tarpeisiin ja pitkäaikaiseen käyttöön. Jokainen kiinteistö rakennetaan pitäen silmällä vähintään kahta käyttötarvetta, jotta ne palvelevat uusiakin käyttötarkoituksia vielä vuosikymmeniä myöhemmin. Polygon oli mukana Varkan rakentaessa Ala-Tonttilan päiväkotia Lahteen. Kiinteistö on suunniteltu niin, että sitä voidaan käyttää myöhemmin nykyaikaisena ja ekologisena hoivakotina.
”Varkka Oy haluaa erottua vastuullisuuden kautta. Vastuullisuuteen kuuluu ehdottomasti myös se, että saadaan käyttöolosuhteet hyväksi. Tässäkin päiväkodissa on asiakkaana tulevia veronmaksajia ja mahdollisesti myöhemmin heitä, jotka ovat taatusti oman osansa veroja maksaneet. Me halusimme pitää huolta, että olosuhteet ovat alusta asti varmasti kunnossa”, kertoo Varkka Oy:n yrittäjä Joni Varkka.
”Tämä oli ensimmäinen kohde, jossa käytimme rakentamisenaikaista IoT-seurantaa. Polygon oli tuttu toimija, joten heidän kanssaan kokeileminen oli sujuvaa”, Varkka kertoo testin taustoista.
Polygonin järjestelmä varmisti koko ajan, että rakennusaikaiset olosuhteet olivat kunnossa sekä rakentamisen laadun että työntekijöiden työskentelyolosuhteiden osalta. Järjestelmä kerää tietoa esimerkiksi rakenteiden lämpötilasta ja kosteudesta, jonka kautta pystytään varmistamaan, että rakennus pysyy terveenä nyt ja tulevaisuudessa.
”Kyllähän tuo rakentajan näkökulmasta meni perinteisellä mallilla eli tieto lisäsi tuskaa”, Joni Varkka nauraa. ”Kun talvella olosuhteet vaihtelivat ja data alkoi näyttää, että kastepiste lähenee, teimme ylimääräisen tarkastuksen ja avasimme puurunko–kosteussulkumuovirakenteet varmistaaksemme, että kaikki on kunnossa. Se tuotti vähän ylimääräistä työtä, mutta oli mielestäni ehdottomasti sen arvoista. Saimme varmuuden, että mitään ongelmia ei ollut ja tiedämme rakennusta luovuttaessa, että kaikki on varmasti kunnossa.”
Polygonin olosuhdeseurantajärjestelmä on toteutettu niin, että se jää kiinteistöön myös jatkokäyttöä varten. Rakenteissa olevat anturit tuottavat jatkossa tietoa kiinteistön kunnossapitoa varten omistajalle ja käyttäjille. Järjestelmän avulla kiinteistön koko elinkaarta voidaan seurata rakentamisesta asti ja varmistaa, että kaikki on ja pysyy kunnossa.
”Etenkin puurakentamisessa seurannan merkitys korostuu, jotta rakenteet pysyvät varmasti terveenä”, muistuttaa Polygonin aluejohtaja Anssi Riihelä. ”Rakentamisen aikana riski kastepistelämpötilan muodostumiseen on erityisen suuri, koska rakennusaikaset sisäilmaolosuhteet voivat vaihdella merkittävästi. Tässä mielessä jatkuva automaattinen tiedonkeruu ja seuranta varmistavat, että päätöksiä voidaan perustaa faktoihin eikä kastepistettä pääse rakenteisiin syntymään. Tämä voidaan varmistaa IoT-teknologian avulla asettamalla sisäilman olosuhteille toimenpiderajat. Jos asetetut rajat ylittyvät, ryhdytään tarvittaviin toimenpiteisiin. Kyllähän tämän pitäisi olla nykypäivää kaikessa rakentamisessa, kun halutaan pitää huolta, että rakennus on terve ja turvallinen.”
Hätäpäivystys 24/7
020 7484 00Sähköposti
finland@polygongroup.comYrityksen tiedot
Polygon Finland Oy
PL 36 (Lyhtytie 22)
00741 Helsinki
Puh. 020 7484 01
Y-tunnus 0892371-5
Toimipaikkamme