Asiakastarinat – Sisäilmapalvelut

Rakennusvirheestä johtuvan kosteusvaurion tutkimus ja korjaus

Peruskorjattuna ostetun omakotitalon kosteusvaurio heilautti Hämäläisen perheen elämän kerralla sekaisin. Polygon oli tukena koko pitkässä prosessissa aina talon uudelleenrakentamiseen asti.

Kosteutta näkyvissä

Hämäläisen nelihenkinen perhe hankki pari vuotta sitten omakotitalon, ja kaikki vaikutti peruskorjatussa talossa aluksi hyvältä. Rakennusvirheestä johtuva kosteusvaurio osoitti kuitenkin ensimmäiset merkkinsä tammikuisena pakkasyönä, kun lämpötila oli laskenut nopeasti plussalta miinukselle.

”Huomasin yöllä vessan kaakelin pintaan kuivuneen vesinoron, joka oli selvästi tullut ylhäältä päin. Heti seuraavana päivänä soitin Polygonille ja kysyin, mitä tilanteessa pitää tehdä. He neuvoivat purkamaan rakenteita ja olemaan sen jälkeen tarvittaessa yhteydessä heihin”, kertoo Kristiina Hämäläinen.

Purkaminen paljasti nopeasti, ettei ongelma ollut pelkästään pintapuolinen.

  rakennusvirheestä johtuva kosteusvaurio_polygon  rakennusvirhe_sisäilmaongelma_polygon

”Kun lähdimme purkamaan, sieltä löytyi lisää kosteutta. Uusitun kattopinnan alta löytyi myös ikivanhaa kattolevyä. Soitin uudestaan Polygonille, että en uskalla enempää itse purkaa. He tulivat paikan päälle ja aloittivat tutkimukset”, Kristiina sanoo.

Polygonin Lahden toimipaikassa työskentelevä Hannu Kärki oli Kristiinalle nimenä ennestään tuttu, ja siksi yhteydenotto suuntautui luontevasti suoraan Polygonille.

”Olin töiden kautta kuullut Hannu Kärjestä ja tiesin, että hän on arvostettu sisäilma-asioiden tutkija. Sillä, että prosessissa on mukana asiantunteva tutkija, on valtavan iso merkitys, jotta osataan hakea oikeaa asiaa ja korjata talo oikein”, Kristiina perustelee. 

Polygon asiantuntijatukena alusta loppuun

arvostettu sisäilma-asioiden tutkija_polygonKun Polygon lähti selvittämään Hämäläisten talon tilannetta, tutkimukset laajenivat talon yhdestä kulmasta koko taloon. Hämäläiset saivat tutkimuksista raportin, joka osoitti ongelman luonteen ja laajuuden.

”Talossa tehtiin rakenneporauksia ja niistä otettiin laboratorionäytteitä. Tutkimuksilla pystyttiin todentamaan, että rakenteissa on mikrobipohjaista kasvustoa”, Kristiina toteaa.

”Raportin lisäksi saimme Polygonilta näkökulmaa siihen, mitä asioille pitää tehdä, ja heidän arvioimansa syy-seuraussuhde piti hyvin paikkansa. He esittivät arvioita, mistä talon ongelmat voivat johtua ja tekivät meille tarvittavista toimenpiteistä kustannusarvion sen perusteella.”

Tutkimusten jälkeen alkoi juridinen prosessi talon myyjien kanssa, ja Polygon oli asiantuntijana mukana myös siinä.

”Oikeudenkäynnissä Polygonin henkilö oli yhtenä todistajana. Tutkimustulosten avulla pystyimme näyttämään toteen meidän näkökulmamme ja voitimme oikeusjutun”, Kristiina kertoo.

Vaikka oikeuden kautta päästiinkin hinnanalennukseen ja osa Hämäläisille aiheutuneista kuluista määrättiin myyjän maksettaviksi, kaikkea ei kuitenkaan voi rahalla korvata.

”Merkityksellisin menetys on terveyden menetys. Kun talon rakenteita oli purettu, kaikille perheemme jäsenille puhkesivat vahvat oireet. Meille jäi pysyvä altistuksen aiheuttama herkkyys sisäilman epäpuhtauksille, ja lapset kärsivät tilanteesta pahimmin”, Kristiina sanoo. 

Loppu hyvin

Oikeudenkäyntiprosessissa saadun ratkaisun jälkeen Hämäläiset pystyivät vihdoin aloittamaan talon uudelleenrakentamisen.

”Olimme neljä kuukautta evakossa, ja sinä aikana käytännössä lähes koko talo rakennettiin uudelleen pohjavaluja myöten. Remonttityön suoritti Tobuco Oy, ja Polygon oli mukana konsultoimassa, teki yhteistyötä rakennesuunnittelijan kanssa sekä seurasi pohjavalun kuivumista”, Kristiina kertoo.

arki on taas hyvällä mallilla_polygonNyt kun talo on jo täysin valmis, Hämäläisten arki on taas hyvällä mallilla.

”Oman kodin kosteusvaurio on todella kokonaisvaltainen tilanne, ja se heilautti koko elämän sekaisin. Remontti kuitenkin onnistui ja kaikki on taas kunnossa siltä osin. Meitä auttoi myös se, että löysimme kohtalotoverin, toisen vastaavassa tilanteessa olevan perheen sosiaalisen median vertaistukiryhmästä”, Kristiina sanoo.

”Polygonin palvelusta minulle jäivät tosi hyvät kokemukset ja luottaisin heihin ehdottomasti jatkossakin. Olen suositellut heitä jo monessa yhteydessä.”

”Erityismaininnan hyvästä palvelusta annan Kärjen Hannulle, siinä on todellinen timantti.

Olimme paljon tekemisissä Hannun kanssa. Hänellä on uskomaton ammattitaito, työmoraali ja ymmärrys inhimillisestä puolesta. Sisäilmaongelmien parissa työskentely vaatii omanlaisensa persoonan. Meidät kohdattiin perheenä, jolla on hätä, ja ymmärrettiin, että asiakaskokemus on tosi tärkeä asia.”

Päivystys toimistoajan ulkopuolella

020 7484 00
Tilaa asumisen vuosikello

Pidä huolta kodistasi

Tilaa ilmainen Asumisen vuosikello
Katso Katastrofiruutu videot kommelluksista ja ota opiksi!

Sepin kaverille sattuu ja tapahtuu...

Katso videot kommelluksista ja ota opiksi>>

Aiheeseen liittyvät asiakastarinat

Ota yhteyttä!